Toivon & Raivon vuosi 1968

StockSnap_FIUFHP2RXS

Kulttuurihistorian oppiaine järjestää perjantaina 20.4.2018 Toivon ja raivon vuosi 1968 -seminaarin, joka kokoaa yhteen historian hullun vuoden eri äänet monitahoisesti. Seminaari on jatkoa kulttuurihistorian järjestämille huhtikuisille teemaseminaareille, joissa on käsitelty erilaisia historian traumaattisiakin murroskohtia aina Vietnamin sodasta AIDS:iin. Keväällä 2018 pysähdymme pohtimaan viidenkymmenenvuoden takaisia, vuoden 1968 tapahtumia erilaisista kulttuurisista ja yhteiskunnallisista näkökulmista.

Vuosi 1968 voidaan nähdä toivon ja raivon  ilmentyminä ja erilaisten ilmiöiden esiinmarsseina vasemmistolaisista konservatiiveihin.  Feministit, rauhanliike, opiskelijaliike ja ylipäätään nuoriso pyrkivät tuomaan äänensä kuuluviin ja ottamaan kantaa maailman tilanteeseen. Kulttuurin saralla erityisesti populaari musiikki ja taide toimivat väylinä keskustella arvoista toivon ja raivon teemojen kautta.

Näin ollen vuosi oli täynnä tapahtumia ja mullistuksia ja tätä kuvaa “hullusta vuodesta” on käytetty niin politiikan kuin kulttuurin saralla eri tarkoituksiin. Seminaarissa vuotta 1968 lähestytään globaalisti ja lokaalisti, niin muistojen, valokuvien, politiikan kuin esimerkiksi talouden kautta. 

Seminaari järjestetään perjantaina 20.4.2018 Turun yliopiston Janus-salissa Sirkkalan kasarmialueella.

Seminaaripäivän ohjelma sekä muu oheisohjelma päivitetään tänne kevään kuluessa.