Rudi Dutschke – ideologinen hurmossaarnaja?

Rudi_Dutschke_(1976)Kuva: Rudi Dutschke vuonna 1976. Nationaal Archief. Wikimedia Commons.

Rudi Dutschke syntyi vuonna 1940 Saksan Schönefeldissä, joka toisen maailmansodan jälkeen oli osa Saksan demokraattista tasavaltaa (DDR). Dutschke halusi opiskella journalismia, mutta viranomaiset eväsivät hänen opiskeluoikeutensa, sillä hän kieltäytyi suorittamasta asevelvollisuutta kansanarmeijassa. Dutschke muutti Länsi-Berliiniin 6.8.1961, vain kaksi päivää ennen kuin Berliinin muuria alettiin rakentaa. Myöhemmin samana syksynä Dutschke aloitti sosiologian opinnot Freie Universitätissä.

1960-luvun kuluessa Dutschke nousi hiljalleen tietoisuuteen opiskelijaradikaalien keskuudessa. Hän antoi haastatteluja, puhui mielenosoituksissa ja oli mukana erilaisissa provosointiin tähdänneissä tempauksissa. Joulukuussa 1966 Dutschke nousi koko kansan tietoisuuteen, kun hänestä eräässä lehtijutussa maalattiin kuva kunnon kansalaisten vihollisena ja mellakoivien opiskelijoiden johtajana. Syksyyn 1967 mennessä Dutschkesta oli tullut länsisaksalaisen opiskelijaradikalismin symboli. Dutschkea riepoteltiin mediassa ja nimitettiin muun muassa antiautoritaariseksi anarkistiksi, porvariston kauhuksi, ideologiseksi hurmossaarnaajaksi sekä ihmisiä halveksivaksi vallankumoukselliseksi. Erityisesti Axel Springerin oikeistolainen lehtikonserni kunnostautui Dutschken panettelussa.

Dutschkesta maalattiin usein kuvaa väkivaltaisena yllyttäjänä, vaikka hän totesi haastatteluissa, että väkivalta ja tapot olivat teollisuusmaiden suurkaupungeissa tarpeettomia ja pikemminkin vastavallankumouksellisia. Hänestä terrori järjestelmää kohtaan oli hyväksyttävää, mutta sitä ei saanut kohdistaa yksittäisiin ihmisiin. Dutschke korosti, että väkivalta ei saanut alkuaan vallankumouksesta – hänen mielestään siihen syyllinen oli hallitseva luokka, jonka vastavallankumoukselliseen toimintaan väkivalta olennaisesti sisältyi. Tämän takia esimerkiksi opiskelija-aktivistien mellakointi oli lähinnä seurausta heihin kohdistuneista, väkivaltaisista sortotoimenpiteistä. Dutschken mukaan vallankumous edellytti organisoitumista ja tiiviimpää yhteistyötä sorrettujen välillä. Hänen mukaansa totaalisen vallankumouksen ratkaiseva edellytys oli yhtenäisyys työläisten, virkailijoiden, koululaisten, talonpoikien ja opiskelijoiden kesken. Opiskelijat eivät voineet siis vain sanella kansalle, mitä pitäisi tehdä.

Helmikuussa 1968 Dutschke oli mukana järjestämässä tilaisuutta, jonka tarkoituksena oli paljastaa Springer-lehtikonsernin ”demokratianvastainen kansankiihotus”. Dutschke oli aiemmin kirjoittanut henkilökohtaisista kokemuksistaan jouduttuaan Springer-lehtien mustamaalauksen kohteeksi ja tiukkasanaisesti tuominnut näiden ”mielipidetehtailijoiden” toiminnan. Tilaisuuden valmisteleva kokous pidettiin 1.2.1968 ja sitä seuranneena yönä monia Springerin toimistojen ikkunoita rikottiin.

Lehdet vastasivat vaatien konkreettista toimintaa punaisia agitaattoreita vastaan. Pelkät poliisien vesitykit eivät enää otsikoiden mukaan riittäneet. Jännitteet yltyivät ja tilanne kärjistyi entisestään helmikuun edetessä. 17. helmikuuta opiskelijat järjestivät konferenssin, jonka tarkoituksena oli löytää käytännön tapoja organisoida Vietnamin sodan vastaista toimintaa. Konferenssi huipentui mielenosoitukseen, johon osallistui arviolta 10 000 ihmistä, joiden joukossa oli opiskelijoiden lisäksi myös useita tunnettuja sosiaalidemokraatteja.

Kolme päivää kansainvälisen Vietnam-konferenssin jälkeen Berliinin senaatti ja kaikki parlamentissa edustettuina olleet puolueet järjestivät Springer-konsernin tuella suurmielenosoituksen radikaaleja vastaan. Tarkoituksena oli myös demonstroida Saksan liittotasavallan tukea Yhdysvalloille. Mielenosoitukseen osallistui huomattava määrä ihmisiä, sillä monet yritykset antoivat työntekijöilleen vapaata, kaupunki järjesti tilaisuutta varten bussikuljetuksia ja tapahtumaa käsiteltiin ylimääräisissä radiolähetyksissä. Arviot osallistujien määrästä vaihtelivat 80 000:sta 200 000:een. Mielenosoittajien kylteissä vaadittiin muun muassa Dutschken hirttämistä ja ”opiskelijapummien” elättämisen lopettamista. Opiskelijoita ja opiskelijoilta vaikuttaneita ihmisiä ajettiin takaa ja pahoinpideltiin. Dutschke ei itse ollut paikalla, mutta eräs häntä muistuttanut amatöörivalokuvaaja joutui pakenemaan vihaista väkijoukkoa henkensä uhalla. Lopulta tarvittiin lähes 100 poliisia saattamaan kaksoisolento turvallisesti pois paikalta. Mielenosoituksessa tapahtuneita, opiskelijoihin tai opiskelijoiksi oletettuihin kohdistuneita, väkivallantekoja kuvatiin radion suorassa lähetyksessä. Useat paikalla olleet väittivät, että poliisi jätti tarkoituksella puuttumatta pahoinpitelyihin.

11.4.1968 nuori oikeistolainen, Josef Bachmann yritti murhata Rudi Dutschken. Bachmann ampui Dutschkea päähän kolmesti, nimittäen tätä samalla ”likaiseksi kommunistisiaksi”. Dutschke kiidätettiin sairaalaan ja hänen päästään poistettiin kaksi luotia viisi tuntia kestäneessä leikkausoperaatiossa. Murhayritys muutti Berliinin kadut taistelukentäksi poliisien ja opiskelijoiden välillä. Opiskelijat pitivät Springer-konsernia osasyyllisenä ampumavälikohtaukseen ja kaduilla kaikui huuto ”Springer – murhaaja”. Myös Münchenissä ja Frankfurtissa mellakoitiin ja opiskelijat onnistuivat Münchenissä jopa tunkeutumaan Springerin toimistoon ja tuhoamaan huonekaluja sekä rikkomaan ikkunoita ennen kuin poliisi pääsi paikalle.

Murhayrityksen jälkeen Dutschke muutti perheineen Iso-Britanniaan ja vuotta myöhemmin Dutschke sai opiskelupaikan Cambridgen yliopistossa. Elo Iso-Britanniassa ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Vuonna 1971 Dutschke perheineen karkotettiin poliittisin perustein vallalla olleen oikeistohallituksen toimesta. Karkotuksen jälkeen Dutschke sai työtarjouksen Århusin yliopistosta Tanskasta, minkä nojalla hän sai myös oleskeluluvan maahan. Dutschke palasi Saksan poliittiselle kentälle myöhemmin 1970-luvulla, vastustaen ydinvoimalahankkeita.

Murhayritys aiheutti Dutschkelle pysyviä aivovaurioita, jotka johtivat lopulta hänen kuolemaansa. Dutschke kuoli Århusissa 24.12.1979 vain 39-vuotiaana, hukkuessaan kylpyammeeseen saatuaan epileptisen kohtauksen.

Muiden 1960-luvun opiskelijaradikaalien tavoin Rudi Dutschken aatemaailma muuttui myöhemmällä iällä punaisesta vihreäksi. Ennen kuolemaansa Dutschke oli osallisena Vihreän liikkeen ottaessa ensiaskeleitaan Saksassa, hän muun muassa osallistui ydinvoimalahankkeita vastustaneisiin mielenosoituksiin. Onkin spekuloitu, että mikäli Dutschken elämä ei olisi traagisesti päättynyt alle nelikymppisenä, hänestä olisi tullut Vihreälle liikkeelle ja politiikalle yhtä merkityksellinen hahmo kuin Daniel Cohn-Benditistä, saksalais-ranskalaisesta opiskelijaradikaalista ja Dutschken aatetoverista.

 

Laura Millasnoore on kirjoittanut tekstin osana Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssin Toivon ja raivon vuosi 1968 -työpajaa.

2 thoughts on “Rudi Dutschke – ideologinen hurmossaarnaja?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s